ELY-keskuksen luvalla ja Kirkkonummen kunnan vesienhoitoavustuksen avulla saatiin Morsfjärdenin salmien ruovikkoreunat niitettyä kolmannen kerran. Näin toivotaan saatavan lahden virtaus pidettyä toiminnassa. Tähkä-ärviätilanne on edellisiä vuosia parempi. Kasvia on runsaasti Vivastenin ja Medvastön välissä, Vivastenin pohjoispuolella jonkin verran ja muualla hyvin hajanaisesti. Kaikki rantaa ajelehtivat ärviä on hyvä kerätä pois. Kasvi leviää omista kappaleistaan.
Pro Morsfjärden ry perustettiin 16.9.2004 edistämään Kirkkonummella sijaitsevan Morsfjärden-nimisen
merenlahden ja siihen liittyvien salmien suojelua, kunnostusta, hoitoa ja luontoarvojen säilymistä.
Yhdistys toimii aktiivisesti ja on mm. toteuttanut useita vuosia kestäneen laajan kunnostushankkeen, johon
varat kerättiin yhdityksen jäseniltä ja jolle myös EU myönsi huomattavan tuen.
Pro Morsfjarden ry, 2025